Omassa laumassa:
n. Riennon Aurora Borealis
n. Morgana dei Piccoli Guardiani
Entiset sijoituskoirat:
n. Mosjöns Sallie
Muistoissa:
n. Anserina’s Virgola
Volpino italiano
Volpino italiano ”italialainen pikkukettu” on hyvin vanha rotu. Jo 1500-luvulla maalatuissa italialaisissa tauluissa oli kuvia valkoisista pienistä pystykorvista eli volpinoista. Samoihin aikoihin eläneellä renessanssitaiteen yleisnerolla Michelangelollakin oli volpino italiano, ja rotua kutsuttiinkin Il cane di Michelangelo (suom. Michelangelon koira).
Rotua ihannoitiin sekä palatseissa että maataloissa, joissa arvostettiin erityisesti hyviä vahtiominaisuuksia. Valppautensa ja erinomaisen kuulonsa ansiosta volpinot työskentelivät myös hälyttävinä vahteina isoille laumanvartijakoirille, jotka kokonsa ja voimiensa avulla ajoivat tunkeilijat lopulta pois.

1700-luvulla rotu oli suosiossa erityisesti Toscanan maakunnassa, se tunnettiin nimellä Volpino di Firenze eli Firenzen pikkukettu. 1913 Italian kennelliitto ENCI hyväksyi ensimmäisen rotumääritelmän, mutta vasta marraskuussa 1989 kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI hyväksyi sen omaksi rodukseen. Suomeen rotu saapui 1991.
Volpino italiano tunnetaan koko maailmassa virallisesti nimellä volpino italiano. Suomessa sitä voidaan kutsua epävirallisesti myös nimillä volpino, volppari ja italian pystykorva.

Volpino italiano on pieni pystykorva, jolla on pitkä, tuuhea turkki. Volpinot jaetaan väriltään neljään ryhmään: valkoiset, punaiset, mustat ja muun väriset. Rotumääritelmä sanoo ihanteellisen säkäkorkeuden olevan 25-30cm, mutta todellisuudessa yhä useampi on yli 30cm, olen kuullut jopa yli 40cm korkeista uroksista. Paino riippuu korkeudesta ja lihaksiston ja luuston vahvuudesta, mutta noin 4-6kg on aika normaali. Siis juuri sopivan kokoisia koiria matkusteluun ja autottomaankin elämään.
Valkoinen väri on se volpinon yleisin väri. Punaisia ja mustia on Suomessa vain muutama, samoin muun värisiä. Valkoisia on rekisteröity Suomessa tähän mennessä reilut 800 koiraa.
Turkki ei ole vaikeahoitoinen. Itse harjaan koiran vain näyttelyissä ja kun on turkinlähtö. Monet kauhistelevat, että valkoinen ei pysyisi valkoisena, mutta kyllä vaan pysyy. Turkki hylkii erinomaisesti likaa ja kosteutta. Vaikka ulkoilisi kaatosateessa monta tuntia, on hyväturkkinen koira lähes kuiva parin ravistelun jälkeen. Koiria pesen lähinnä vain karjanlähtöaikaan ja keväisin, kun katupöly tarttuu turkkiin. Se värjää koiran helposti harmaaksi.

Luonteeltaan volpparit ovat varsinaisia ilopillereitä. Ne ovat sosiaalisia ja rakastavat puuhata omistajiensa kanssa. Kun volpinon hankkii, ei tarvi tehdä enää mitään yksin. Siitä saa ihanan lämpimän unikaverin, sylinlämmittäjän, apukokin, tiskien esipesijän, kunnonkohottajan, mutta myös mitä parhainta seuraa vessassa käyntien ajaksi. Mitään robottia on turha kuitenkin odottaa, volppari omaa myös tervettä itsepäisyyttä eikä tee asioita, jos sitä ei huvita.
Historiansa ansiosta volpino on erinomainen vahti, eikä mitkään epämääräisyydet jää siltä huomaamatta. Haukkuminen ei kuitenkaan ole jatkuvaa, vaan koira yleensä lopettaa mölyämisen nopeasti. Jos pentua ei sosiaalisteta erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa kunnolla, sen kyllä huomaa tulevaisuudessa. Epävarman haukkujan saa koirasta todella helposti.
Volpino italiano sopii melkeimpä mihin harrastukseen tahansa, jos vaan kokonsa puolesta siihen kykenee. Suurin osa menee kuitenkin täysin kotikoiraksi. Näyttelyt ovat se suosituin harrastus, tosin ehkä myös se kallein, jos näyttelykärpänen todella puraisee. Nykyään volpinoita rupeaa jo olemaan ihan mukavasti pienemmissäkin ryhmänäyttelyissä, viisi rodunedustajaa ei ole enää mikään harvinaisuus.
Agility eli koirien esterata on se toiseksi suosituin laji. Kilpailevia koirakoita on Suomessa kolme, mutta eiköhän niitäkin saada enemmän, kun hienoja tuloksia tulee kokoajan lisää. Kiva vauhdikas laji, jossa omistajankin kunto kasvaa.

Tottelevaisuus- eli TOKO-kentillä ei volpinoita juurikaan näe. Suomessa on kolme koiraa, jotka ovat virallisessa kokeessa käyneet. Näistä yksi on Vila, jonka kanssa kävin kokeilemassa onneamme kolmesti. Toko on hyödyllinen laji myös arkielämässä. Siinä treenataan mm. vapaana seuraamista, paikallaoloa ja noutamista. Jokaisen koiranomistajan kannataisi hioa edes alokasluokan liikkeet jonkimoiselle tasolle.
Muita lajeja, joita volpparin kanssa kannattaa kokeilla ovat tokoa vauhdikkaampi rally-toko, koiratanssi sekä erilaiset nenänkäyttölajit kuten nosework ja jäljestys. Volpino rakastaa uusien temppujen oppimista!

Volpinojen terveydentila on yleisesti ottaen melko hyvä. Geenitestattavia perinnöllisiä sairauksia on tällä hetkellä kaksi: primaarinen linssiluksaatio (PLL) ja von Willebrandin tauti, tyyppi 1 (vWD1). Valveutuneiden kasvattajien ansiosta linssiluksaatiota ei volpinoilla juurikaan enää esiinny, sillä se on täysin suljettavissa pois geenitestin avulla. Von Willebrandin esiintyvyys ja siihen sairastuminen on volpinoilla vielä hieman kysymysmerkki. Kliinisesti sairaita ei ole vielä todettu, eikä geenitesteissä ole tullut vastaan yhtään homotsygoottisesti sairasta yksilöä.
Volpinot ovat mukana Perinnöllisten Vikojen ja Sairauksien vastustamisohjelmassa (PEVISA). Volpinoiden PEVISAan on sisällytetty silmät ja polvet, sekä jälkeläismäärän rajoitus. Silmien ja polvien lisäksi otan jalostuskoiriltani röntgenlausunnot lonkkien, kyynärien ja selän osalta. Volpinot ovat pitkäikäisiä, vain harva ei elä kymmenvuotiaaksi. Vanhin mitä tiedän, on italialainen Tommy, joka eli 18-vuotiaaksi. 12-vuotiaatkin ovat usein vielä oikein vetreitä ja iloisia koiria.
Aktiivisia kasvattajia on Suomessa muutamia. Pentuja syntyy yleensä vuodessa noin 20-30. Suomessa rotujärjestönä toimii Suomen Kääpiökoirat ry ja rotukerhona Suomen Volpino Italiano ry, SVI. Rodun kattojärjestönä maailmalla on A.T.A.V.I (Associazione Tecnica Amatori Volpino Italiano), joka suojelee ja kehittää rotua ja rodun kasvattamista. U.M.A.V.I eli Unione Mondiale Associazioni Volpino Italiano taas on maailman volpino yhdistysten unioni, johon myös SVI kuuluu.
Tervetuloa mukaan ihanan sydämenvalloittaja rodun pariin!
