Mietteitä Sallin luustokuvista

Noniin, nyt on Sallinkin luustokuvien tulokset selvillä! Lonkat palautuivat Suomen Kennelliitosta C/C ja kyynärät 0/0. Lonkkamaljoissa mataluutta, minkä vuoksi C:t, mutta niilläpä pikkuisen volpinon pitäisi pärjätä erinomaisesti koko elämänsä ilman ongelmia. Saa siis jatkaa normaalia reipasta koiran elämää ilman, että lonkkien kunnosta pitäisi juurikaan olla huolissaan. Hyvässä lihaskunnossa vaan pitää koiran. Kyynärät terveet, ei muutoksia. … Jatka artikkeliin Mietteitä Sallin luustokuvista

Päivittelyä

Jaaha, taas on yli vuosi vierähätänyt siitä, kun olen edellisen kerran tänne blogin puolelle mitään kirjoitellut. Pitäisi varmaan ryhdistäytyä. Itse sivuja olen kumminkin silloin tällöin muistanut / ehtinyt / jaksanut päivitellä. Tehdääs pieni katsaus mitä vuoden aikana onkaan tapahtunut. Koronapandemia jatkanut riehumistaan, mikä tietysti verottanut omalta osaltaan kaikkea vapaa-ajantoimintaa, koirajutut mukaan lukien. Seikkailut ulkoilualueilla ovat … Jatka artikkeliin Päivittelyä

Pimeää ja märkää, kylmää ja lumista

Suomen talvi. Miten se vaikuttaa koirien kanssa elämiseen? Huomaatko, kuinka hyvin Mona ja Aura erottuvat ympäristöstään Vilaan verrattuna? Kun on pimeää, on hyvin tärkeää tehdä itsesi ja koirasi näkyväksi. Jalankulkijan heijastin on erinomainen suomalainen keksintö, joka tuo turvaa ulkoillessa hämärässä maailmassa. Kunnon katuvalaistuskaan ei tuo sinua ja koiraasi näkyväksi muille kadun käyttäjille. Koirille on nykyisin … Jatka artikkeliin Pimeää ja märkää, kylmää ja lumista

Tuusula NORD 7.7.

TUUSULAN POHJOISMAINEN KOIRANÄYTTELY 7.7. Riennon Aurora Borealis "Aura"JUN ERI2 "14kk, kaunislinjainen ja hyvärunkoinen juniori. Sopivasti luustoa ja kulmauksia. Sievät käpälät. Kaunis nartun pää ja ilme, hyvät korvat, purenta ja pigmentti. Erinomaisen jäntevä ylälinja. Hyvä häntä. Kaunis karva ja väri. Liikkuu hyvällä luonteella ja ryhdillä. Hyvin kaunis sivukuva." -Juutilainen Saija Ihana arvostelu! Vaikkei tuon suurempaa menestystä … Jatka artikkeliin Tuusula NORD 7.7.

Pikkuinen Mona

Laumamme vahvistui toukokuun 18. päivä pikkuruisella volpinotytöllä. Hain 10-viikoisen Monan Italiasta saakka, läheltä Pisaa. Se olikin hyvin nopea pyrähdys vain: aamulla lensin Norwegianilla Pisaan ja illalla takaisin Finnairin lennolla Bolognasta karvapallo mukanani. Norwegian ei lennätä pieniä koiria matkustamossa kansainvälisillä lennoilla, joten täytyi tehdä tällainen lentokentän vaihdos. Onneksi Monan kasvattaja oli todella ystävällinen ja kuskasi meidät … Jatka artikkeliin Pikkuinen Mona