Vila on nyt siis astutettu italialaisella volpino uroksella, Oeyangens Elialla. Tätä kirjoittaessa on menossa 14. päivä ensimmäisestä astumisesta. Vielä siis jäljellä seitsemisen viikkoa odottelua kunnes näemme, mitä tämä ihana pariskunta sai aikaansa. Tänäkin vuonna aion Vilan ultrata, oman mielenkiintoni vuoksi sekä myös sen, että onhan se nyt helpompi ottaa varauksia pennuista vastaan, kun tietää, että jotain pitäisi olla syntymässä muutaman viikon päästä.

Lähdimme matkaan maanantai aamuna 26.2.. Herätys minulla oli jo klo 4.00 ja kotiovi sulkeutui takanamme viiden maissa. Taksia en suostunut ottamaan lentokentälle, vaan aloitimme seikkailumme aamun ensimmäisen metron kyydissä, josta vaihdoimme lentokentälle vievään junaan. Minua oli neuvottu olemaan ajoissa kentällä, onhan aikainen aamu yleensä se ruuhkaisin aika Helsinki-Vantaalla, kaiken lisäksi monet perheet matkasivat hiihtolomalle.

Lentokentän rautatieasemalle saavuimme ehkä 6.05 ja uudestaan 6.21 vilkaisin kelloa. Olimme siinä vaiheessa jo tehneet lähtöselvityksen ja jättäneet ruumaan menevän laukun lähtöselvitystiskillä -Vila luuli menevänsä itsekin ruumaan, kun hyppäsi sinne vievälle hihnalle istumaan ja sanomaan moikat virkailijalle-, läpäisseet turvatarkastuksen ja vilkaisseet Tax-Free kaupasta, josko siellä olisi sitä uutta Fazerin Domino-suklaata (loppu, slut, finito). Juu, ihan liian aikaisin oltiin siis kentällä. Boardauskin alkoi Milanon ruuhkaisuuden takia myöhässä – luppoaikaa meillä oli siis kulutettavana melkein 1,5h.

Lento sujui hyvin, Vilakin oli pääosin ihan rauhallisena. Läähätti jonkun verran ja laskeutumisen aikana yritti tehdä pakoa lentokassistaan, muuten ei mitään ongelmia. Seuraavalla junalla matkasimme Milanoon, jossa teimme pikkuisen kävelylenkin ennen matkamme jatkamista toisella junalla.

Suuntasimme junalla Milanosta vielä pohjoisempaan, Stresaan, joka on idyllinen pikkukaupunki Maggiore-järven rannalla. Siellä meitä oli vastassa uroksen omistaja Laura, joka ystävällisesti kyyditsi meidät majapaikkaamme, asuntoon, joka sijaitsi yli 900m korkeudella. Oli muuten ihan kivat näkymät, kun alhaalla laaksossa näkyi Orta-järvi, jota ympäröivät Alpit.

Niin, ja vaikka etelään lähdettiinkin, lunta satoi samaan malliin kuten Suomessakin. Iltasanomat uutisoivat, että Eurooppa on kaaoksessa lumen ja kylmyyden takia, kyllä se oli ihan totta. En kyllä itsekään ollut varautunut siihen kylmyyteen. Oli aika virkistävä herätä aamulla, ja katsoa huoneen sisälämpötilaa… +3 astetta… Kyllä, vain kolme astetta plussan puolella! Ei niissä taloissa ole samanlaisia eristeitä kuin meillä täällä Suomessa. Yön aikana pakkanen oli pudonnut ilmeisestikin -20 toiselle puolelle, jonka seurauksena myös ulko-ovi oli jäässä -sisäpuolelta!

Heti maanantai iltana Vila ja Elia tapasivat ensimmäistä kertaa. Ei kulunut 10 minuuttiakaan, kun lemmenleikit jo alkoivat. Vila siis selvästi jo kiimassa, normaalisti olis antanut kuonoon kosiskelijoille. Nalkkiin jäivät ja siinä viipyivät vajaat kymmenen minuuttia. Ensitapaaminen oli siis varsin onnistunut näiden kahden välillä!

 

Tiistai vietettiin Lauran ponien ja vuohien parissa. Oli ihana aurinkoinen, mutta kylmä päivä. Poneilla oli kyllä upeat tilukset laiduntaa, aitaus jatkui silmänkantamattomiin! Muutenkin Lauran kotipaikka oli ihana; vanha aidattu suuri puisto polkuineen ja puutarhoineen, koirat varmasti rakastaisivat elää siellä. Korkein kohta koivujen täyttämästä alueesta oli yli kilometrin korkeudella ja auringon valaisemat lumiset maisemat olivat sen mukaiset.

Keskiviikkona jouduimme jo palaamaan Milanoon, sillä Lauran ja hänen miehensä täytyi jo palata töihin, joten minulla ei olisi ollut mitään ruokaa tai paikkaa, jossa syödä. Noh keskiviikko olikin ihan hyvä päivä jo palata, koska loppuviikoksi oli luvattu uusi lumikaaos, joten olisin jäänyt loukkuun Lauran luokse, sillä junat eivät kulkeneet kunnolla.

Eihän minulla ollut hotellia varattuna kuin vasta perjantaista lähtien, joten vähän jännitti missä yöpyisin seuraavat kaksi yötä. Onnea on ystävät, varsinkin ne, jotka ovat paikalla, kun apua tarvitaan! Pyysin siis Milanossa asuvaa Giuliota auttamaan hotellin etsinnässä. Kriteerit eivät onneksi olleet suuren suuret: edullinen, ok-sijainnilla ja paikka, johon koirat ovat tervetulleita. Sellainen löytyi onneksi nopeasti. Nukuimme Vilan kanssa oikein hyvin, äänieristyksen puutteesta huolimatta, tyttö nukkui koko yön ihan hiljaa. Huoneessa oli kaiken lisäksi lämmityskin, jopa lattiassa. Hinta-laatusuhde siis oikein hyvä, 115€/2yötä, niin ja koira ilmainen(kuten myös jälkimmäisessä hotellissa!).

Oltiin siis Milanossa loppujen lopuksi kuusi yötä, alkuperäisen neljän yön sijaan. Vähän meinasi aika käydä välillä pitkäksi, kun vuosi sitten Milanossa lomaillessa olin jo kolunnut suurimman osan kaupungin nähtävyyksistä. Noh Vila ei niitä ollut nähnyt, joten uudestaan kierrettiin parhaat paikat 😀 Käytiin me Torinossakin ja  mulle uutena kaupunkina Parmassa. Käveltiin paljon, päivässä tuli varmasti lähemmäs 20 000 askelta otettua. Nyt onkin sitten joko akillesjänne tai sen jännetuppi tulehtunut. Eiköhän se jossain vaiheessa parannu.

Jos koskaan haluat lähteä lomamatkalle koirasi kanssa, suosittelen lämpimästi miettimään Italiaa yhtenä lomakohteena! Ainakin näin keväällä tai syksyllä, kun ilmat ovat jo vähän viilenneet. Lentomatka ei ole mitenkään liian pitkä, hyvillä tuulilla ollaan ilmassa vain noin kaksi ja puoli tuntia. Milanossa koiran kanssa pystyi tekemään mitä vain, ainoastaan kahden ravintolan ovessa näin koirat kieltävän kyltin, nekin olivat lähinnä varmaan paikan omistajien kulttuuriin pohjautuvia kieltoja -islaminuskoisia siis. Ruokakaupoissakaan ei välitetty, vaikka koira oli minulla mukana, laukussa kylläkin, mutta joihinkin oli pieni koira tervetullut myös ihan vain hihnassa. Julkisilla liikkumisessakaan ei mitään ongelmia ollut, pienet koirat ainakin kulkevat niissä ilmaiseksi. Suosittelen kuitenkin laittamaan koiran matkan ajaksi kantolaukkuun, metrot varsinkin ovat helposti tupaten täynnä.

Ainoa ”ongelma” Milanossa olivat puistot, sillä niissä kaikkien koirat juoksevat vapaana leikkien keskenään. Yhtään vihaista koiraa ei tullut vastaan, kaikki sosiaalisia kaikkien kavereita. Juoksuisen nartun -joka Vila tässä tapauksessa oli- kanssa ei ollut mahdollista ohittaa viriilejä uroksia ilman haistelutaukoa. Vila onneksi otti vieraat koirat hyvin vastaan. Fiorelle Milanon puistot olisivat varmaan olleet mielestään paratiisi!

Suomeen palatessa täytyy madottaa koira ekinokokkoosia vastaan vähintään 24h ennen paluuta, melkein unohdin, mutta muistinpa kuitenkin! Ei ollut kyllä mitään tietoa, millaisia eläinlääkäriasemat Italiassa ovat, joten vähän hakuammuntaa oli niiden löytämisen suhteen. Milanon päärautatieaseman vieressä oli Googlen mukaan jokin ambulatorio eli vastaanotto, jota päätin testata. Ovesta sisään ja vastassa oli vain huone, jossa paljon koirien kuvia ja pari penkkiä. Onneksi samalla tuli sisään berninpaimenkoira omistajineen, jotka tajusivat koputtaa lääkärin oveen. ELL ensin ihmetteli, mitä minä siellä tein, kunnes selitykseni jälkeen, pyysi Vilan passin ja annettavan matolääkkeen itselleen.

Hetken päästä hän palasi ja kertoi, että oli merkannut matolääkkeen passiin ja lisäksi kirjoittanut todistuksen kliinisestä tarkastuksesta, jotta koira on terve lentämiseen. Lekuri ei siis kylläkään nähnyt koko koiraa, joka kantolaukussaan kiltisti odotti. Rahaakin olin jo kaivamassa hänellä maksuksi, mutta lekuri sanoikin minulle vain arrivederci, ciao ja homma oli hoidettu. Ilmainen eläinlääkärireissu siis, jess, Suomessa varmaan ennenkuulumatonta 😀

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Italialaiset totisesti rakastavat koiria -ainakin suurin osa- on mulla veronalainen kaveri, joka ei voi sietää koiria… Kun käveltiin ympäriinsä, niin varmaan vähintäänkin joka toinen naksutteli tai tahto jutella Vilalle, monesti huomasin myös, kuinka siitä otetaan kuvia 😀 Jotkut tulivat myös suoraan luokse ja kysyivät saako koiraa rapsuttaa. Usein koiranäyttelyreissuilla käydään näyttelyssä ja palataan heti makaamaan hotellihuoneeseen, kun mihinkään ei koiran kanssa voi mennä. Italiassa koira tosiaankin kulki siellä missä minäkin. Suomen koirakulttuuri ei oo kyllä yhtään sellaista kuin haluaisin sen olevan. No on Helsingissäkin pari kahvilaa, jotka päästävät koiran sisälle (ainakin kaksi niistä on yllättäen italialaisia 😀 )…

Meillä oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut reissu! Tai no sen onnistuneisuus selviää sitten seitsemän viikon päästä. Etukäteen hieman jännitti, miten Vila reagoi tällaiseen seikkailuun, mutta siitä paljastui erinomainen matkakumppani, joka ei turhia stressaillut. Eiköhän me jatkossakin tehdä reissuja pidemmälekin kuin Helsingin keskustaan 🙂

Voisin tehdä koiran kanssa reissaamisesta oman aihesivun, kunhan ehdin jossain vaiheessa. Se ilmestyy sitten jossain vaiheessa tuonne linkkejä-välisivuun, josta löytyy myös kirjoittamani teksti parodontiitista, se kannattaa lukea, jos et vielä ole ehtinyt 🙂

Mukavaa kevään odotusta kaikille!
-Siiri ja koirat